Roiman C-pojat viides SM-finaaleissa Kuortaneella

C-junioreiden lentopallon SM-lopputurnaus järjestettiin 7.-8.4.2018 Kuortaneella. Himangan Roima oli selvittänyt tiensä poikien 12 parhaan joukkueen finaaliin. Tyttöjen SM-finaalissa pelasi 16 joukkuetta.

Roiman C-pojat avasivat turnauksen Laihian Lujaa vastaan selkeällä voitolla 2-0, erät 25-13 ja 25-18. Alkulohkon toisessa ottelussa Roima sai tunnustaa JyväsLentiksen paremmakseen. Peli JyLe:lle 2-0 (25-21, 25-17).

Alkulohkon toisen sijan myötä Roima sai neljännesvälierissä vastaansa Kempeleen Lentopallon. Roima otti voiton hyvällä pelillä 2-0 (25-22, 25-19), mikä tiesi sijoittumista kahdeksan parhaan joukkoon.

Puolivälierissä avauspäivän neljännessä pelissään Roima kohtasi alkulohko B:n voittajan Salon Viestin. Viesti murskasi väsyneen Roiman 2-0 (25-10, 25-8). Tappio merkitsi Roimalle pelaamista sijoista 5-8.

Toinen kisapäivä käynnistyi Roiman osalta alkulohko C:n voittajan Raision Loimun kohtaamisella. Mitalimahdollisuutensa menettänyt Roima otti voiton 2-0 (25-19, 25-18) rennolla otteella.

Viimeisessä pelissään Roima pelasi sijoista 5-6 Oriveden Ponnistusta vastaan. Roima käänsi tiukan taistelun edukseen 2-1 (25-23, 23-25, 15-10).

Voiton myötä Roima otti seurahistoriansa parhaan sijoituksen SM-kisoissa. Roiman parhaimmistoa olivat Eero Tuorila, joka oli turnauksen +/- ja hyökkäystilaston neljäs sekä passari Tatu Venetjoki, joka oli ässäsyöttötilastossa kuudes.

Muut hienosti onnistuneen joukkueen pelaajat olivat Esko Tuorila, Leevi Joensuu, Arttu Karjalainen, Eetu Uunila ja Ivan Chaykin. Joukkueen valmentajina ovat toimineet Jari Sipi, Tomi Riutta ja Jorma Tuorila sekä huoltajana Saku Sipi.

Poikien Suomen mestaruuden voitti Pielaveden Sampo, hopeaa otti Salon Viesti ja pronssia Vammalan Lentopallo. Tyttöjen mestaruuden voitti Maskun Kataja, hopealle sijoittui Kuortaneen Lentopallo ja pronssille Vilppulan Tähti.

C-pojat Kiuruvedellä välieräturnauksessa

C-junioreiden lentopallon SM-sarjoissa pelattiin lauantaina 24.3. välieräturnaukset. Himangan Roiman C-pojat osallistuivat kuuden joukkueen turnaukseen Kiuruvedellä. Välieräturnauksessa ratkaistiin mihin lohkoihin joukkueet sijoitetaan lopputurnauksessa.

Roiman C-pojat aloittivat turnauksen Raision Loimua vastaan mainiosti. Roima pelasi lähes virheettömästi ja hyökkäsi hyvin. Roima voitti ensimmäisen erän selvästi 25-17. Loimu paransi peliään toisessa erässä, mutta Roima vei erän jännittävien vaiheiden jälkeen 26-24 ja koko pelin 2-0. Leevi Joensuu pelasi kauden parhaan pelinsä.

Toisessa ottelussa vastaan asettui toinen kauden kärkijoukkueista Salon Viesti. Viesti hallitsi ensimmäistä erää, mutta Roima kiri lähes tasoihin. Erä meni kuitenkin Viestille 25-22. Toisessa erässä Roiman vastaanotto romahti Viestin vaikeiden aloitusten onnistuessa. Viesti vei erän murskaavasti 25-10 ja ottelun 2-0.

Roima pelasi kolmannessa ottelussa sijoista 3-4. Ottelu Vammalan Lentopalloa vastaan oli aika tasaväkinen. VaLePa pelasi tasaisen joukkueensa voimin varmempaa peliä voittaen ottelun 2-0 (erät 25-19, 25-21) ja otti kolmannen sijan. Roiman peli sujui välillä mallikkaasti, mutta virheitä tuli liikaa. Esko Tuorila esitti päivän aikana kauden parasta hyökkäyspeliään.

Roiman joukkueessa pelasivat Tatu Venetjoki, Ivan Chaykin, Eetu Uunila, Arttu Karjalainen, Eero Tuorila, Leevi Joensuu ja Esko Tuorila. Joukkueella on nyt edessään 12 parhaan joukkueen SM-lopputurnaus, joka pelataan Kuortaneella 7.-8. huhtikuuta.

Roima neljänneksi A poolissa

C-junioreiden lentopallon SM-sarjoissa pelattiin 17.2. viidennet ja samalla viimeiset pooliturnaukset. Roiman C-pojat pelasivat Sastamalassa A poolin turnauksessa, johon osallistuivat sijoilla 1-4 olevat joukkueet. Flunssa-aalto uhkasi Roiman osallistumista, mutta tarvittavat kuusi pelaajaa pääsivät liikkeelle. Sairastelut olivat vieneet kuitenkin terän roimalaisten otteista ja Roima jäi ilman voittoja turnauksessa.

Roima kohtasi aluksi sarjaa koko kauden hallinneen kaksikon Pielaveden Sampon ja Salon Viestin. Tuloksena oli kaksi selkeää tappiota. Tulokset Roima-Sampo 0-2 (9-25, 16-25) ja Roima-Viesti 0-2 (13-25, 10-25) kertovat vastustajien ylivoimasta. Turnauksen viimeisessä ottelussa Roima haastoi kotijoukkue Vammalan Lentopalloa paremmin, mutta joutui taipumaan luvuin 0-2 (21-25, 18-25).

Roimalla petti pahiten päivän aikana syötön vastaanotto, sillä vastaanotosta puuttui kotiin sairastamaan jäänyt Eero Tuorila. Roiman joukkue turnauksessa oli Leevi Joensuu, Eetu Uunila, Ivan Chaykin, Tatu Venetjoki, Esko Tuorila ja Arttu Karjalainen.

Sarja jatkuu Roiman osalta kuuden parhaan joukkueen välieräturnauksella, joka pelataan 24.3. Sinne pääsevät A poolin neljä joukkuetta ja B poolin kaksi parasta joukkuetta Raision Loimu ja JyväsLentis. Nämä kuusi joukkuetta ovat varmistaneet paikkansa 12 joukkueen lopputurnauksessa, joka pelataan 7.-8.4. Kuortaneella. Lopputurnaukseen pääsy on Roimalta loistava saavutus.

Roiman pojat A pooliin kotiturnauksesta

Himangan Roima järjesti lauantaina 27.1. C-poikien SM-sarjan B poolin lentopalloturnauksen, jossa pelasivat sijoilla 5-8 olleet joukkueet. Roiman pojat onnistuivat turnauksessa mainiosti. Kaksi voittoa ja yksi niukka tappio tiesivät turnauksen kakkossijaa ja nousua A pooliin kauden viimeiseen pooliturnaukseen, joka pelataan 17.2. Sastamalassa.

Roima avasi turnauksen upeasti Kempeleen Lentopalloa vastaan. Roima hallitsi ensimmäistä erää selvästi vieden sen 25-14. Toista erää edettiin tasaväkisesti ja siinä järjestettiin yleisölle todellinen jännitysnäytelmä. Useiden eräpallojen jälkeen Roima ratkaisi erän pisteisiin 30-28 ja voitti ottelun 2 - 0. Ratkaisevassa roolissa oli Ivan Chaykin onnistuneella syöttövuorollaan.

Toinen ottelu Vammalan Lentopalloa vastaan oli Roiman osalta ensimmäisessä erässä virheiden sävyttämä. Toisessa erässä Roima nousi riemastuttavasti erävoittoon. Kolmas erä käynnistyi Roiman 4-0 johdolla, mutta erä ja peli kääntyi VaLePa03:lle, tulos 2 - 1 (25-15, 23-25, 15-9). Esko Tuorila onnistui hienosti syötöissä ja hyökkäyksissä.

Turnauksen päättäneessä ottelussa Roima voitti jyväskyläläisen JyväsLentiksen ensimmäisen kerran tällä kaudella. Roiman pojat taistelivat loppuun asti. Ivan Chaykin päätti ottelun kahdella ässäsyötöllä. Roima voitti 2 - 0 (25-20, 25-21). Eero Tuorila hyökkäsi tässä pelissä totutun tehokkaasti. Arttu Karjalainen oli päivän tehokkain roimalainen. Tatu Venetjoki pyöritti mallikkaasti passipeliä. Eetu Uunila esitti kauden parasta puolustuspeliään. Leevi Joensuu onnistui torjunnoissa ja syötöissä. Turnausjärjestelyt sujuivat moitteettomasti ja runsaslukuinen yleisö loi saliin mahtavan tunnelman.

Roiman C-pojat A poolissa neljänneksi

C-poikien lentopallon SM-sarjan A poolin turnaus pelattiin lauantaina 16.12. Pielavedellä. Himangan Roiman C-pojat osallistuivat ensimmäistä kertaa A poolin turnaukseen, jossa pelasivat sijoilla 1-4 olevat joukkueet. Turnaus osoittautui ennakoidun kovatasoiseksi. Roima jäi neljänneksi, mikä tarkoitti putoamista takaisin B pooliin ( sijat 5-8 ).

Avausottelussaan Roima kohtasi SM-sarjaa Pielaveden Sampon kanssa hallinneen Salon Viestin. Näistä kahdesta joukkueesta löytyy puolet maajoukkueryhmän pelaajista. Salo hallitsi ensimmäistä erää vaikeilla syötöillä. Toisessa erässä Roima kamppaili lähes tasaväkisesti. Viesti voitti ottelun 2-0 (25-10, 25-21).

Toisessa ottelussa Roima kävi tasaisen taiston JyväsLentiksen kanssa. JyväsLentis ratkaisi ottelun itselle 2-1 (25-19, 22-25, 15-9) lähinnä paremman puolustuspelin ansiosta.

Kolmannessa ottelussa isäntäjoukkue Pielaveden Sampo syötti Roiman vastaanoton sekaisin. Sampo voitti selvästi 2-0 (25-15, 25-12). Turnauksessa Roimasta erottui hyökkäyspelissä Arttu Karjalainen. Esko Tuorila onnistui syötöissä.

Roiman joukkueessa pelaavat Tatu Venetjoki, Leevi Joensuu, Eetu Uunila, Ivan Chaykin, Eero Tuorila, Esko Tuorila ja Arttu Karjalainen. Joukkuetta valmentavat Jari Sipi, Tomi Riutta ja Jorma Tuorila.

Roiman pelit jatkuvat 27.1. kotiturnauksessa Sautinkarin salissa.

C-pojat neljän parhaan joukkoon A pooliin!

C-junioreiden lentopallon SM-sarjoissa pelattiin lauantaina 25.11. toiset pooliturnaukset. Himangan Roiman C-pojat osallistuivat Raision Loimun järjestämään B poolin turnaukseen Ruskossa. B poolissa pelaavat sijoilla 5 - 8 olevat joukkueet.

Roiman peli käynnistyi turnauksessa takkuillen. JyväsLentis Jyväskylästä pelasi varmemmin voittaen avausottelun 2 - 0 (25-22, 25-18).

Toisessa ottelussa Raision Loimu Mustat hallitsi ensimmäistä erää Roiman poikien sortuessa virheisiin, erä Loimulle 25-16. Loimu aloitti myös toisen erän hyvin johtaen 15-11. Arttu Karjalaisen hyökkäykset sytyttivät Roiman taisteluun ja Roima käänsi erän itselle 25-23. Kolmas erä oli Roiman juhlaa. Roima voitti erän 15-6 ja ottelun 2 - 1. Ivan Chaykin ja Leevi Joensuu onnistuivat syötöissä.

Kolmannessa ottelussa vastaan asettui Vammalan Lentopallo 03. Roiman pojat jatkoivat hyvää syöttöpeliä. Myös VaLePa syötti hyvin. Roima oli selvästi vahvempi hyökkäyspelissä. Tatu Venetjoen passit osuivat kohdilleen. Eero Tuorila hyökkäsi totutun tehokkaasti. Esko Tuorila syötti vaikeita aloituksia. Roima voitti pelin 2 - 0 (5-17, 25-20).

Roima sijoittui turnauksessa hienosti toiseksi voitoilla kuuluisista liigaseuroista VaLePa:sta ja Loimusta. Tämä tiesi Roimalle historiallisesti ensimmäisen kerran nousua A pooliin, jossa pelaavat sijoilla 1 - 4 olevat joukkueet. A poolin turnaus pelataan 16.12. Pielavedellä.

C-pojat nousivat B pooliin

C-junioreiden lentopallon SM-sarjoissa pelattiin lauantaina 4.11. ensimmäiset pooliturnaukset. Himangan Roiman C-pojat pelasivat C poolin turnauksessa Jyväskylässä. C poolissa olivat mukana sijoilla 9-12 olevat joukkueet. Sarjaan osallistuu kaikkiaan 45 joukkuetta.

Roima kohtasi avausottelussaan Haminan Arsin. Lievän alkujännityksen jälkeen Roiman pojat hallitsivat peliä varsinkin hyvän syöttöpelin ansiosta. Toisessa erässä Roima pelasi lähes virheettömästi vieden ottelun selvästi 2-0 ( 25-19, 25-13 ). Syötöissä parhaiten onnistuivat Eero Tuorila ja Eetu Uunila.

Toisessa ottelussaan Roima kävi tasaisen kamppailun kotijoukkue JyväsLentistä vastaan. Ensimmäisessä erässä Roiman pojat sortuivat virheisiin ja JyLe vei erän 26-24. Roima voitti toisen erän hyvällä pelillä 25-21. Tasaisen kolmannen erän vei JyLe 15-13 ja näin koko ottelun 2-1. Leevi Joensuu onnistui torjunnassa. Arttu Karjalainen hyökkäsi tehokkaasti. Tatu Venetjoki onnistui passarina.

Roima päätti turnauksensa kohtaamalla Ylöjärven Ryhdin. Roima vei ensimmäisen erän murskaavasti 25-8. Toisessa erässä Roima ote löystyi ja Ryhti paransi peliään. Roiman pojat ryhdistäytyivät viime hetkellä nousten 20-24-tilanteesta erävoittoon 27-25 ja peli tuli Roimalle 2-0. Esko Tuorila pelasi tässäkin pelissä lähes virheettömästi. Ivan Chaykin päätti ottelun ässäsyötöllä.

Roima saavutti turnauksessa hienosti toisen sijan. Tämä tarkoitti sitä, että Roima nousee seuraavaan turnaukseen B pooliin, jossa pelaavat sijoilla 5-8 olevat joukkueet. Turnaus pelataan 25.11. Raisiossa.

Roiman C-pojat kakkoseksi tasoturnauksessa

C-poikien lentopallon SM-sarja käynnistyi lauantaina 7.10. pelatuilla tasoturnauksilla. Sarjaan ilmoittautuneet 45 joukkuetta oli jaettu 11 lohkoon. Himangan Roiman C-pojat pelasivat turnauksensa Kempeleessä.

Kausi alkoi Roiman pojilta hienosti, kun Oulunsalon Vasama04 kukistui selvästi 2-0 (25-14, 25-8). Roiman toisessa ottelussa ratkaistiin turnausvoitto, kun vastaan asettui kotijoukkue Kempeleen lentopallo1. Roiman pojat tekivät liikaa hyökkäys- ja syöttövirheitä ja KempeLe1 vei ottelun 2-0 (25-18, 25-22). Kolmannessa ottelussaan Roima löi ylivoimaisesti Oulun Kiskon 2-0 (25-6, 25-9) hyvällä syöttöpelillä.

Roima sijoittui turnauksessa toiseksi ja pääsee pelaamaan ensimmäisessä pooliturnauksessa C poolissa (sijat 9-12). Turnaus pelataan Jyväskylässä 4.11. Kempeleen turnauksessa joukkueen ensikertalaiset Ivan Chaykin ja Arttu Karjalainen onnistuivat hyvin. Esko Tuorila ja Eetu Uunila hoitivat passarin tehtävät kunnialla vakiopassarin puuttuessa. Eero Tuorila ja Leevi Joensuu täydensivät kuusikon.