Roima aluesarjan Keski-Pohjanmaan lohkon kolmas

Roiman miehet pelasivat kaudella 2021-2022 lentopallon Lännen aluesarjaa Keski-Pohjanmaan lohkossa. Samassa lohkossa pelasivat myös Himangan Urheilijat ja Särkät Volley, joten paikallistunnelma oli taattu.

Korona aiheutti taukoja ja ottelusiirtoja kauden peleihin. Roimalta jäi kolme ottelua pelaamatta, kun joukkueessa sattui sairastumis- ja loukkaantumissuma sarjan loppuvaiheessa. Sarjassa otettiin käyttöön pistekeskiarvo sijoitusten ratkaisemiseksi, koska muissakin lohkoissa jäi osa pelejä pelaamatta. Roiman miehet sijoittuivat Keski-Pohjanmaan lohkon kolmanneksi. Lohkon kaksi parasta joukkuetta Himangan Urheilijat ja Ylivieskan Kuula pääsevät Lännen alueen lopputurnaukseen, johon pääsevät lisäksi Etelä-Pohjanmaan lohkon kaksi parasta ja Keski-Suomen lohkon neljä parasta joukkuetta. Lopputurnaus pelataan Kyyjärvellä lauantaina 30.4.

Sarjan pelitilastot Lentopalloliiton sivuilta.

HU voitti Roiman paikallispelissä urheiluhallilla

Lentopallon miesten aluesarjassa pelattiin 26.2. kauden toinen paikallisottelu Himangan Urheilijoiden ja Roiman välillä. Ottelu pelattiin tälläkin kertaa Himangan Urheiluhallilla. HU käänsi viisieräiseksi venyneestä ottelusta voiton erin 3-2 (20-25, 23-25, 25-19, 25-12, 15-6).

Roima aloitti ottelun vahvasti puolustaen uhrautuvasti ja hyökäten monipuolisesti. Pitkälle erätauolle siirryttiin Roiman johtaessa erin 2-0.

Kolmanteen erään HU teki kokoonpanomuutoksen, kun kaksi erää passarina pelannut Tatu Venetjoki siirtyi yleispelaajaksi ja Iiro Lokasaari tuli passariksi. Tämän muutoksen ansiosta peli alkoi kääntyä HU:lle. Neljännessä ja viidennessä erässä HU:n syöttö- ja puolustuspeli oli niin hyvää, että se ei antanut enää Roimalle mahdollisuuksia pärjätä.

HU:n joukkueesta palkittiin hyvin yleispelaajana onnistunut Matti Somero. Pelin selkeä pistekuningas oli HU:n Joonas Verronen 28 pisteellä. Roimasta palkittiin monipuolisesti onnistunut Eero Tuorila. Keijo Linna esiintyi toisen kerran Roiman paidassa pelaten jälleen hyvin.

Lauantaiksi 5.3.suunniteltu seurava paikallispeli Roiman ja HU:n välillä jouduttiin siirtämään myöhempään. ajankohtaan.

Ylivieskan kuula kaatui kotisalissa 3-0

Roiman miehet jatkoivat pelejä lentopallon aluesarjassa lauantaina 19.2. kohtaamalla kotisalissaan Ylivieskan Kuulan. Kuula oli voittanut Roiman kauden kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa. Tällä kertaa Roima otti revanssin voittamalla pelin suoraan erin 3-0 (25-10, 25-20, 25-19) kauden parhaalla esityksellä.

Ensimmäisessä erässä Roima otti pelin haltuunsa vaikeilla aloituksilla. Kuulan vastaanotto oli vaikeuksissa ja Roima vei erän murskaluvuin.

Toisessa erässä Kuula kävi johdossa pistein 12-8. Tämän jälkeen Roima ryhdistäytyi halliten peliä loppuerän. Kolmas erä eteni tasaisesti tilanteeseen 14-14. Tästä tilanteesta Roima karkasi selkeään voittoon. Molemmat joukkueet esittivät pelissä upeaa puolustuspeliä ja yleisö sai seurata useita pitkiä palloralleja.

Roima onnistui pelissä tasaisesti koko joukkueen voimin. Roimasta palkittiin jälleen hyvän pelin pelannut Mauri Kaattari. Mauri oli pelin paras pistemies 14 pisteellä. Roimassa tässä pelissä debytoinut Keijo Linna onnistui pelin kaikilla osa-alueilla. Arto Rautio pelasi hyvän passaripelin onnistuen myös omissa ratkaisuissa. Kuulasta palkittiin Teemu Sorvoja, joka pelasi kaksi erää passarina ja kolmannessa erässä liberona.

Roima pelaa seuraavaksi paikallispelissä Himangan Urheilijoita vastaan lauantaina 26.2. Himangan Urheiluhallilla.

Voitto Pyhännältä

Lentopallon miesten aluesarjassa pelit jatkuivat lähes kahden kuukauden koronatauon jälkeen. Himangan Roiman joukkue matkasi 11.2. Pyhännälle. Sieltä Roima otti kauden kolmannen voiton Pyhännän Nuorisoseurasta tällä kertaa erin 3-1, eräpistein 21-25, 25-21, 25-15 ja 25-19.

Roiman peli ei käynnistynyt kunnolla ensimmäisessä erässä. PyNS voitti erän hyökäten tehokkaasti. Toista erää edettiin tasaisesti tilanteeseen 21-21, josta Roima ratkaisi erän neljällä peräkkäisellä pisteellä. Toisen erän voiton myötä ote siirtyi peliään parantaneelle Roimalle, joka vei kolmannen ja neljännen erän selvästi.

Paikallinen raati palkitsi Roimasta hienosti passarina onnistuneen Arto Raution ja PyNS:stä kentän korkeimman pistemäärän (29 pistettä) keränneen Ville Sorvojan. Roiman Mauri Kaattari onnistui mainiosti kirjaten 26 pistettä.

Kuula kaatoi Roiman

Roima pelasi lauantaina 18.12. vieraspelin Ylivieskan Kuulaa vastaan lentopallon miesten aluesarjassa. Kuula otti pelistä voiton erin 3-1, eräpisteet 19-25, 25-13, 25-20 ja 25-17.

Roima aloitti pelin mainiosti ja voitti ensimmäisen erän onnistuen koko joukkueen voimin. Toisesta erästä alkaen Kuula paransi selvästi syöttö- ja hyökkäyspeliään, eikä Roima pystynyt siihen vastaamaan. Kuula vei selkeästi kolme erää peräkkäin.

Pelissä palkittiin Kuulasta passari Anssi Karvonen ja Roimasta Linus Luomala. Pelin pistekuningas oli Kuulan Aapo Oulasmaa 24 pisteellä. Roiman paras pistemies oli Mauri Kaattari 22 pisteellä. Leevi Joensuu oli tällä kertaa Roiman toinen keskitorjuja ja hän täytti paikkansa hyvin.

Roiman pelit jatkuvat 15.1. paikallispelillä Himangan Urheilijoita vastaan Sautinkarin liikuntasalilla.

Taisteluvoitto Pyhännän Nuorisoseurasta

Roiman lentopallojoukkue kohtasi lauantaina 27.11. Pyhännän Nuorisoseuran miesten aluesarjassa. Ottelusta muodostui tasaväkinen ja kahden tunnin taiston jälkeen Roima väänsi ottelusta kotivoiton 3-2, eräpistein 25-20, 21-25, 25-22, 21-25 ja 15-12. Tuloksen 3-2 myötä Roima sai ottelusta kaksi sarjapistettä ja PyNS yhden.

Ottelussa oli kummallakin joukkueella hetkensä. Joukkueet voittivat eriä vuoronpäältä. Varsinkin tappioerissä Roima ei saanut kuriin PyNS:in kahta tehohyökkääjää. Viidennessä erässä Roima innostui todella kovaan taisteluun kääntäen voiton itselleen. Peli päättyi Linus Luomalan komeaan paterihyökkäykseen.

Raati palkitsi Roiman parhaana pelaajana Timo Polven. Roiman paras pistemies oli Mauri Kaattari 24 pisteellä. Tomi Riutta onnistui hienosti tärkeissä paikoissa. PyNS:in parhaana palkittiin Jimi Hietala (26 pistettä). Ottelun tehokkain oli Mestaruusliigassakin hyvin menestynyt Ville Sorvoja 38 pisteellä. Roiman seuraava kotiottelu on paikallispeli Himangan Urheilijoita vastaan lauantaina 15.1. Sautinkarin liikuntasalilla.

Roimalle reilu voitto Särkät Volleysta

Roiman miesten lentopallojoukkue pelasi 13.11. kauden toisen kotiottelunsa aluesarjassa. Vastaan asettunut Särkät Volley sai todeta Roiman tällä kertaa selvästi taitavammaksi. Roima otti pelistä 3-0 –voiton kauden parhaalla esityksellä. Eräpisteet 25-14, 25-13 ja 25-9 todistivat Roiman olleen pelissä ylivoimainen.

Särkät Volley säikäytti Roimaa ensimmäisessä erässä siirtyen johtoon 4-0. Aikalisän jälkeen Roiman peli lähti kulkemaan, eikä voittajasta ollut sen jälkeen epäselvyyttä. Roima pelasi vähillä virheillä ja joukkueen syöttöpeli sai Särkät Volleyn vastaanoton jatkuvasti vaikeuksiin. Roima oli myös hyökkäyksissä selkeästi parempi.

Roiman joukkueesta palkittiin Eero Tuorila, joka sai syötöillään Särkkäin vastaanoton pahiten sekaisin. Roimasta onnistuivat mainiosti myös Mauri Kaattari (20 pistettä) ja Linus Luomala (14 pistettä). Särkät Volleystä palkittiin libero Jussi Madetoja. Roiman seuraava ottelu on lauantaina 27.11. klo 16 Pyhännän Nuorisoseuraa vastaan Sautinkarin liikuntasalilla.

Tappio paikallispelissä HU:ta vastaan

Lentopallon miesten aluesarjassa pelattiin 6.11. kauden ensimmäinen Himangan paikallisottelu Urheiluhallilla. HU otti ottelusta 3-1-voiton kovan taistelun jälkeen. Eräpisteet menivät 25-19, 21-25, 27-25 ja 25-18. Ottelussa nähtiin pitkiä palloralleja ja hyvää puolustuspeliä molemmilta joukkueilta.

HU vei ensimmäisen erän hyvän syötön ansiosta. Roima terästi otetta ja voitti toisen erän. Kolmas erä oli pelin tasaisin. Roimallakin oli eräpallo, mutta erä kääntyi lopulta HU:lle. Roima hallitsi neljännen erän alkua. HU puolusti kuitenkin loppuerässä todella hyvin ja hyökkäsi ratkaisevat pisteet kääntäen erän ja koko pelin itselleen.

HU:n tehokkaimmat pistemiehet olivat Joonas Verronen (25 pistettä) ja Joona Ilomäki (22 pistettä). Roiman Mauri Kaattari (22 pistettä) pelasi hyvän pelin. Arto Rautio onnistui passarina. Seuraava Himangan paikallispeli pelataan 15.1.-22 Sautinkarin liikuntasalilla.

Roimalle niukka tappio Ylivieskan Kuulaa vastaan

Roiman miehet pelasivat lauantaina 30.10.21 kauden ensimmäisen kotiottelun lentopallon aluesarjassa. Roima ja vieraaksi saapunut Ylivieskan Kuula tarjosivat yleisölle viihdettä koko rahan edestä. Kuula käänsi voiton itselleen viiteen erään venyneessä ottelussa 3-2, eräpisteet 18-25, 20-25, 25-23, 25-18 ja 15-7.

Roima aloitti pelin mainiosti ja hallitsi pelin kahta ensimmäistä erää varsinkin hyvän aloitussyötön ansiosta. Roima voitti erät selvästi koko joukkueen onnistuen.

Kolmas erä oli pelin tasaisin. Kuula voitti sen niukasti. Kahdessa viimeisessä erässä osat syöttöpelin osalta vaihtuivat. Kuula pahensi syöttöjään ja vei erät selvästi. Kuula myös hyökkäsi tehokkaasti, eikä Roiman torjunta, eikä puolustus pystynyt vastaamaan.

3-2-voitolla Kuula otti pelistä kaksi sarjapistettä ja Roima sai yhden.

Palkintoraati palkitsi Roiman parhaana pelaajana Eero Tuorilan. Roiman paras pisteiden tekijä oli Mauri Kaattari 21 pisteellä. Kuulasta palkittiin Aapo Oulasmaa, joka oli koko ottelun tehokkain pelaaja tehden 30 pistettä. Roiman pelit jatkuvat lauantaina 6.11. Himangan Urheilijoita vastaan, kun kauden ensimmäinen Himangan paikallisottelu pelataan Urheiluhallilla.

Roimalle voitto kauden avauksessa Pyhännällä

Lännen aluesarjan Keski-Pohjanmaan lohko käynnistyi lauantaina 16.10. ottelulla, jossa Himangan Roiman miehet pelasivat vieraissa Pyhännän Nuorisoseuraa vastaan. Roima avasi kauden upeasti voittamalla pelin 3-0.

Eräpisteet menivät Roimalle 25-19, 25-18 ja 26-24. Roima hallitsi kahta ensimmäistä erää aika selvästi hyvän vastaanotto- ja syöttöpelin ansiosta. Kolmas erä oli tasainen ja jännittävä. Roima hallitsi tätäkin erää aluksi, mutta PyNS nousi tasoihin tilanteessa 23-23. Roima oli kuitenkin ratkaisupalloissa kovempi. Erä- ja otteluvoitto ratkesi Roimalle, kun Jonathan Södö löi viimeisen hyökkäyksen torjunnan kautta sivurajan yli.

Roiman hiukan viime kaudesta uudistunut joukkue onnistui koko joukkueen voimin. Varsinkin syöttöpeli oli lähes virheetöntä. Passari Arto Rautio pyöritti peliä monipuolisesti hyvistä vastaanotoista.

Joukkueen tehokkain pelaaja oli Mauri Kaattari 13 pisteellä. Joukkueen keskipelaajat Linus Luomala (9 pistettä) ja Timo Polvi (6 pistettä) olivat isossa roolissa. Yleispelaaja Eero Tuorila onnistui hienosti syötöissä ja vastaanotossa. Eeron teholukemat olivat 7 pistettä. Libero Tomi Riutta oli tärkeä osa Roiman onnistuneessa vastaanottopelissä. Koko pelin tehokkain pelaaja oli Mestaruusliigassakin hyvin menestynyt Pyhännän Ville Sorvoja 25 pisteellä.

Ottelun voi katsoa PyNS:n Facebookista.

Aluesarja jatkuu Roiman osalta lauantaina 30.10. kotiottelulla Ylivieskan Kuulaa vastaan Sautinkarin liikuntasalilla.